AJAMINEN LYNXILLÄ
Vietän suurimman osan ajopäivistäni Lynx Shredder DS 850 E-TEC Turbo R 4100 -kelkan selässä. Se on mielestäni paras kelkka suurten vuoristoalueiden tutkimiseen: Shredder DS on käsiteltävyydeltään äärimmäisen ketterä, jota uusi kapeampi keula korostaa. Kelkka on myös todella leikkisä niille päiville, kun lumi ei ole äärettömän syvää.
Minulle "big mountain" -ajaminen on ehdottomasti parasta. Mikään ei ole parempaa kuin tutkimusmatka uusille ajoalueille. Se on taianomaista. Se myös tekee usein nöyräksi. Oikeat kelkat, taidot ja strateginen ajattelutapa uuden maaston valloittamiseen ovat homman suola!
Minulle on suuri kunnia olla osa Lynx-porukkaa, jota pidän äärimmäisen kovana. Jokainen tuo pöytään jotain erityistä, ja kaikki mitä nöyrimmällä asenteella – tule paikalle ja todista se teoilla.
ALKU
Ensimmäiset muistoni kelkkailusta sijoittuvat vuoristokelkkailun sydämeen, Brittiläiseen Kolumbiaan. Olimme nuoria ja ajoimme vanhoilla romuilla, joita sai remontoida yhtä paljon kuin ajaa. Parhaita muistoja kuitenkin!
Haluan olla hyvä siinä, mihin päätän panostaa ja olen aina halunnut viettää elämäni vuoristossa. Kelkkailu mahdollistaa näiden kahden päämäärän yhdistämisen.
SISU
Mielestäni sisu on rakennettu vuoristokelkkailun DNA:han. Kysytpä keneltä tahansa tosikelkkailijalta, heillä on satoja tarinoita kerrottavanaan. Muistan kun asuin ensimmäistä vuottani vuoristokylässä ja ajoin aamulla reittiä kohti vuoria – sininen taivas sekä syvää, tuoretta ja koskematonta lunta. Ajoin pienen jyrkän mäen päälle ja harjanteella vedin kunnon puuterikäännöksen. Kun nousin lumesta, huomasin että oikea suksi puuttuu ja tukivarret ja toinen etuiskari ovat rikki. Okei, ei iso juttu? Pian huomasin, että lumi tukahdutti moottorin kun puuttuva suksi ei enää kannatellut keulaa lumen pinnalla. Ainoa tapa edetä halki vuoriston oli kaartaa koko ajan vasemmalle. Lisähaastetta toivat kaksi leveää puroa, jotka oli ylitettävä. Aina kun hieman väsyin, moottori alkoi puutua ja lensin tangon yli. Olin kiinni ja kumossa varmasti sata kertaa tuon päivän aikana. Tuskin olen koskaan ollut niin väsynyt kuin sen reissun jälkeen, mutta siitäkin selvittiin!
Kutsun tätä “kakkostyypin” hauskaksi. Sellaista hauskanpitoa, jonka kestäminen vaatii ylimääräistä päättäväisyyttä, sinnikkyyttä ja itsepäisyyttä, ja kun savu laskeutuu, palkintona on saavutuksen jälkeinen tunne. Minulle kakkostyypin hauskanpito on elämäntapa. En voi ajatella hyvää ajoreissua, joka ei jollain tavalla ilmenteäisi sisukkuuden jonkilaista tasoa.
